1. Päivä, Keskiviikko - Super legal!

Polinho "mikälie" ja appelsiini suco

Tiistai aamu lähtee käyntiin hyvinkin aurinkoisena ja huomaan, että kaupunki toivottaa minut tervetulleeksi parhaalla mahdollisella tavalla. Herään ensimmäisenä ja kirjoittelen blogin ensitöikseni. Noin puolentoista tunnin päästä muutkin heräilevät ja siitä ei ole epäilystäkään mitä tehdään, nyt rannalle! Pakotan Miian ja Riikan rasvaamaan kunnolla, ENNEN RANTAAN MENOA, ja rasvailujen jälkeen lähdemme bussilla kohti Copacabanaa.

Kävelemme bussipysäkiltä kohti rantaa ja matkan varrelta löytyy I H A N A (muah, muah ja sormet kattoon Karimin tapaan) kenkäkauppa ja tiedän jo mihin osan matkakassastani laitan. Tänne tullaan. Nappaamme matkalla salgadot ja sucot. Itse otan "polinho mikälien" eli siis ei mitään hajua mitä söin.
Ranta aukee juuri sellaisena kuin odottaa saattaa ja hypähtelen iloisesti hihkuen kohti Copiksen kuumaa hiekkaa. Päivä on kuuma ja pilviä ei ole juuri yhtään, joten otamme muutaman aurinkotuolin ja -varjon.
Olemme rannalla "juuri sopivasti" puolen päivän aikaan, joka on ehkä pahin mahdollinen aika, aurinko on sillon kuumimmillaan. Tästäkin olen tainnut paasata auringonpalvoja ystävilleni, mutta paineen alla sorrun itse ottamaan aurinkoa juuri kyseiseen kiellettyyn aikaan.
Rannalla on ihanaa, mutta uimaan ei pääse sillä aallot ovat nyt niin korkeat. Silti on pakko mennä vähän leikkimään aaltojen kanssa. Se on parasta! Hiekkaa tosin löytyy semmosista paikoista missä en tiennyt että sitä voi olla.
Rannalla käymme Miian ja Mikan kanssa caipiksilla ja ensipuraisu on iha jees.
Hopputelen jo porukkaa, että voisimme jo lähteä, että iho ei pala. Miia kuitenkin tokaisee että ollaan vielä vähän aikaa.. ja mehän sit oltiin.

Rannalta palaamme kotiin mukavan viileällä metrolla ja mun suuntavaistoni on kerrankin oikeassa, metro asema löytyy osoittamastani suunnasta.

Ensipurasu

Kotona suihkut ja sitten syömään. Riikka jää taas tekemään hommia. Miia ja pojat haluavat syömään Devassaan, joka on hyväksi havaittu ja sijaitsee lähellä. Devassa on paikallinen olut ja tämä ravintola on Devassan oma olutravintola. Listalla on paljon kansainvälisiä ruokia ja listaa pystyy lukemaan myös englanniksi. Päädyn ottamaan tällä kertaa lohta ja Miia tilaa salaatin ja pakkohan sitä olutta on taas ottaa. Ylläri, ylläri, annoksen on taas ihan pimeen kokoisia.. etenkin Miian salaatti. Kaikki ovat todella tyytyväisiä valintoihinsa. Tunnelma ravintolla on mukan kiireetön. Viereiseen pöytään on istunut porukka tummia miehiä olut chopien kanssa ja tv:stä tulee jalkapalloa. Tulee koti mieleen, ja mietin kuinkahan paljon siellä tuijotetaan jalkapalloa minun poissaollessani.

Ruokapöydässä mietitään Miian kanssa illan vaatteita ja keskustelu saa pojatkin miettimään, ehkä tosin hieman sarkastisesti. Illan kohteena on sambakoulu Mocidaden katutreenit Padre Miguel:issä.

Lohta ja "keitettyjä"perunoita

Miian "pieni" salaatti

Ruuan jälkeen mahat pystyssä kämpälle, vaatteiden vaihto ja menoks. Taidetaan siinä muutama olutkin kumota. Mocidade:en päätämme menää bussilla ja suuntaamme linja-auto asemalle. Riikka on tsekannut bussin numeron, 391, ja jäämme laiturille tuijottelemaan ohi meneviä busseja joita on PALJON! Busseja lähtee myös tien toiselta puolelta (saman suuntaiselta tieltä) ja huomaamme että bussimme menee sieltä. Elämää uhmaten juoksmme tien yli ja taas alkaa tarkka tuijotus. Riikalla on päällään Mocidaden paita ja paikallinen setä alkaa vieressä hoilottamaan Mocidaden kappaletta. Hymyilemme ja hyräilemme hetken mukana. Varmistamme paikalliselta sedältä,  että meneehän bussi 391 nyt varmasti vanhalle Mocidaden quadralle (sambakoulu), jossa reenit ovat. Ilmeisesti ei! Mielettömän ystävällinen setä kertoo oikean bussinumeron muiden ympärillä olevien paikallisten säestäessä. Se on 393 ja se muuten lähtee taas tien toiselta puolelta. Juoksemme taas ketterinä kuin jänikset tien yli ja odotamme tovin. Bussi saapuu ja viittilöimme sen pysähtymään. Kun olemme astumassa bussiin setä juoksee tien toiselta puolelta ja varmistaa, että pääsemme oikeaan bussiin. Viimeisenä setä painaa sydämen merkin rinnalleen ja hehkuttaa Mocidadea. Täällä on ihania ihmisiä.

Ruuhkabussissa

Bussimatka on ruuhkainen ja pirun töyssyinen, seisomme koko matkan, joka kestää kauan. Viesessäni istuva tyttö tarjoutuu ottamaan kassini (suht iso kun on tanssikengät mukana) syliinsä. Hämmästyn tytön ystävällisyyttä kiitän ja annan kassini hänelle. Töyssyisen matkan päätteeksi tyttö tulee vielä neuvomaan meille tien kohti Mocidadea ja treeneihin itsekkin matkaava nainen viittoo meidät mukaansa. Pakko ihmetellä paikallisten ystävällisyyttä. Riikka toteaa, että paikalliset ovat huolissaan meistä valkoisista tytöistä. No eipä me itse oltaisikaan sinne osattu, reitti bussilta quadralle (tai kadule jossa treenit pidetään) on suht pitkä. Vastaan alkaa valumaan Mocidaden paitoihin sonnustautuneita ihmisiä ja kohta ympärillä on mielettömästi porukkaa. Mocidaden sambakoululaiset ovat jo kadulla järjestäytyneinä ja valmiina treeneihin. Vireisessä puistossa on kojuja tämän tästä ja suuntaamme pitkän pyykkinarun alle jossa roikkuu karnevaalipaitoja. Mocidaden aiheena on Rock in Rio ja karnevaalipaidat ovatkin aika rok! Riikka saa suostuteltua Valtterin ostamaan rokkaavan karnevaalipaidan Valtterin kommentin: "Tollastahan voisi jopa pitää" jälkeen. Itse ostan vihreä-valko-raidallisen Mocidade topin, joka maksaa vajaat 8 euroa.

Katutreenit alkavat ja Riikka ja Miia moikkailevat baterian pojille, joihin ovat edellisellä kerralla Mocidadessa tutustuneet. Linnottaudumme suuren väkijoukon kanssa baterian eteen ihailemaan baterian kuningatarta,  Camila Silvaa, ja kateellisena tuijotan mimmin äässiä. Miten se tekee liikkeen noin helposti. No on se sen perä vähän muhkeampi kuin minun. Ja tottakai Camila:lla on myös täydelliset diivan eleet.
Monen roseiralaisen tuttu, Stella, on soitellut Riikan kanssa ja on luvannut tulla moikkaamaan. Hetkessä Stella onkin bongannut meidät kadulta ja halaa kaikkia. Stella on ihana. Samalla lämmin ja mukava ja Stellan vitsit ovat ihanan härskejä. Riikan ja Stellan jutellessa seuraan treenejä ja hytkyn rotvallin reunalla, yritän samalla opetella biisin sanoja. Vieressäni on joukko nuoria poikia, jotka aivan selvästi nauravat minulle. Häiritsevää. Pojat osoittelevat jalkojani ja kuikuilevat minua koko treenin ajan. Syy ei minulle selviä.
"Kulkueen" viimeisessä alassa Stella bongaa tutun miehen, ja kun kulkue on mennyt ohi, hattupäinen herrasmies liittyy seuraamme. Mies on Tiãozinho, joka on tehnyt Roseiran vuoden 1992 biisin, "vauhdilla saapuu Roseira..". Ihana mies. Jälleen ihmettelen paikallisten ystävällisyyttä ja yleistä hyvää mieltä ja iloa. Riikka juttelee Stellan ja Tiãozinhon kanssa ja ilmeisesti tulee puhetta kulkuepaikoista. Tiãozinho tuntee Mocidadesta väkeä ja pian on vieressämme joko diretorian tyyppi. Mahdollisesti siis on paikat kulkueeseen vireellä.. Riossa tosin ei ikinä voi olla mistään varma.

Ja ainiin.. selvisi illalla kotona syy siihen, miksi pojat minulle naureskelivat.. ranta reissu verotti tätä yleensä niin varovaista auringonottajaa.. jalat kun näyttää siltä että olis valkoiset säärystimet jalassa.

Tytöt innoissaam

Tiãozinho, Stella ja Stellan poika Victor