tiistai 29. tammikuuta 2013

4. Päivä, lauantai - Seitinohut iltapäivä ja kutsumaton vieras

Herään jälleen ensimmäisenä ja nautin siitä, että saan olla hetken yksin. Istuskelen koneella ja syön aamupalaa. Täällä huomaa välillä kaipaavansa vain omaa seuraa, vaikka kotona olen kyllä hyvin harvoin vapaaehtoisesti yksin. Voi johtua myös siitä, että mun huoneeni on olohuone ja yksityisyyttä ei juurikaan ole.
Miian nousee ylös ja huomaa rantakutsun Papagaion tytöiltä. Jep! Me tullaan. Mikan ollessa huonovointinen lähdemme kaksin kohti Ipanemaa. Valtteri ja Riikka eivät ole vielä palanneet viime öiseltä reissultaan ja jätämmekin tuikitärkeää informaatiota sisältävän lapun olohuoneeseen, jonka on allekirjoittanut M&M.

Kun askeleet vie kohti metroasemaa nappaan matkalta Guaraná- limsan. Juotuani siitä puolet sysään tölkin Miialle huonon olon takia. Kummallinen olo. Olo kuitenkin paranee rantaan kävellessä.
Queijomies
Ipaneman ranta yllättää minut kaikenkirjavuudellaan. Rantahan on ihan täynnä turisteja. Miten täältä valkoisen mimmin nyt bongaa? Ero on kyllä hurja verrattuna Copacabanaan. Se kun on sellainen "rahvaiden" ranta. Pitäydyn edelleen mielipiteessäni, että pidän Copacabanasta enemmän. Vaikka, Riikan sanoin, Ipanema on enemmän "chic".

Maija laittaa viestiä että ovat posto 7 kohdalla. Ipanemalla on tasasin välimatkoin numeroidut "postot". Jokaisen poston kohdalla on vartiointitorni ja maksullinen wc. Mushkan muistutuksesta lisättäköön se fakta, että jokaisella posto:lla on oma merkityksensä. Erinäiset vähemmistöt ja ei niin mukavat ryhmittymät ovat ottaneet itsellensä "merkkipostot". Että kannattaa varoa minkä valitsee, leimatuksihan siinä tulee. Mushka voi kirjoittaa tästä Rioon matkaaville lunttilistan.

Kävelemme rantaa pitkin tyttöjen luokse. Ompas mukava nähdä muitakin suomisambistoja. Liitymme Johannan, Jennin ja Maijan seuraan ja nappaamme melkein samantien oluet skoolataksemme mukavalle  iltapäivälle. Oluita menee muutama. Juttelemme niitä näitä ja Maija mm. kertoo kuinka sai jo ensimmäisenä päivänä tikit käteensä Caçulassa aiheutuneen "äksidentin" vuoksi. Maija kehoittaa varomaan "siinä keskellä niissä laareissa olevia vaaleanpunaisia paljetteja". Pleksilaarit kun olivat ilmeisesti olleet rikki. Olut kihahataa mukavasti otsalohkoon ja meillä kaikilla on niin mukavaa.
Hengailemme rannassa muutaman tunnin, mutta aurinko ei juurikaan suostu näyttäytymään. Pieni auringonsäde lankeaa kasvoilleni kun näen queijomiehen. Biitsijuustoo!! Sitä en olekaan vielä saanut. Jee! Koko porukka tilaa välipaaksi yrtiimausteella kuorrutetut ja grillatut juustot.
Biitsijuusto
Sovimme tyttöjen kanssa että etkoilemme yhdessä joku ilta. Heitämme heipat ja lähdemme Miian kanssa  kohti metroa, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Ipanemalla on käynnissä katukarnevaali ja tiet ovat sangen täynnä porukkaa. Kuulemme baterian soittavan ja ihmisiä alkaa ilmesyä kaduille kun sieniä sateella. Heiii täällä on noita överi pukeutubeita transuja. Huippua! Seuraamme transumeinikejä samalla kun kahlaamme tietämme ihmismeren läpi. 

Metroasemalla on samanlainen hulabaloo. Metroon istuttuamme huomaan että kummalinen olo nostaa päätään. Silmät painuvat väkisin kiinni ja päässä huimaa. Sallin itseni eksyä hetkestä toviksi.

Nousemme tutun metroaseman, Largo do Machado:n, portaat ylös ja.. mitä helv.. Vastassa on vappu potenssiin 100! Aamulla tässä oli vielä ihan rauhallinen puisto. Ihmisiä kävelee vastaan hassuissa, omituisissa ja välillä ehkä hieman säädyttömissäkin asuissa ja porukka on aivan seipäässä. Pariskunnat nuolevat toistensa naamoja ja puiston takaa kuuluu baterian soitanta. Hieno hypätä sekaan karnevaalitunnelmaan meikittömänä, hikisenä ja hiekkaisena. No suomityttö on aina luonnonkaunis ja paikallinen Jorge on tässäkin tapauksessa myytyä miestä. Miian kauneus lumoaa vastaan kävelevän paidattoman Jorgen ja mikäli refleksit olisivat olleet hitaammat olisi Jorgen kieli nyt Miian kurkussa. Pyristelemme eroon Jorgesta ja jatkamme matkaa kotiin. Jaaha se on varmaan karnevaali ny!

Kotona on tarkoitus vaihtaa vaatteet ja jatkaa iltaan ruokalan kautta Mocidade:en. Vaan kuinkas sitten kävikään. Nöyrääkin suomalaista nöyryyttävä vatsatauti kaataa kaksi miestä. Mikalla se on jo kovaa menoa, mutta mulla pyörii vaan päässä ja lihaksissa on kuumeinen olo. Muut, vielä tässävaiheessa onnekkaat, lähtevät syömään, jonka jälkeen Miia ja Riikka suuntaavat Mocidade:en. Meillä alkaa poikien kanssa kakkabileet.

Tästä illasta mulla ei juurikaan ole mitään hohdokasta kerrottavaa. Boa noite teille onnekkaille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti