Arrival

Perillä

Matka välillä Tre - Rio alkaa kylmänä maanantai yönä. Onnekseni iskä ja pikkuveikka ovat luvanneet  viedä minut Helsinki - Vantaalle. Olen valvonut edellisen yön ja lähdön tullessa kello näyttää 3.40. Valvominen oli kun pässin lihaa, sillä hommaa (ylläri) oli vielä kuitenkin aika paljon vaikka aloitin mielestäni pakkailut ajoissa. Tässä vaiheessa ei enään jännitä, ilta muuten on kyllä ollut stressin sekaista häsäämistä.

Aiemmin kerroin että sain idean mekosta, joka minun piti toteuttaa Rioon mukaan, mutta kappas kun en saanut valmiiksi. Sen sijaan yhden lesbohaalarin surauttelin loppuun lähtöyönä.
Ajokeli kentälle on suht mukava ja äiti on pakannut meille eväät. Näin aamuyöstä ei voi kuitenkaan välttyä levottomalta hörskötykseltä, niin hyviä nää meidän jutut on.
Kentälle saavuttuani pistän sormet ristiin, että British airways pystyisi minut lennättämään Rioon asti. Edellissinä päivinä kun on Heathrow:lta jouduttu lentoja peruun lumimyräköiden takia. Lentoni näkyy taululla ja siinä unenpöpperössä (ensin väärän tiskin kautta) laahustan innoissani lähtöselvityksen kautta terminaaliin. Jee nyt sitä mennään!

Kentältä löytyy heti tuhlattavaa, sillä iphoneni ei vielä omaa minkäänlaisia suojakuoria ja ajattelin että olisi hyvä hieman naamioida puhelinta "halvemman näköiseksi". Löydän ihanat keltaiset Dieselin kuoret, ja chi ching, ekat rahat on luovutettu jonkun toisen palvelukseen. Sim-adapterihan minun piti hommata, jotta olisin saanut huonomman puhelimen matkaan, mutta kappas kun unohtu.

Portille pääsen suhteellisen ajoissa, mutta koneessa joudutaan vielä odottelemaan lähtöä.
Havahdun koneen jyrinään ja huomaan että olemme ilmassa. OHO, nukahdinko? Taidan olla ilmeisen väsynyt, sillä koneessa nukkuminen on minulla yleensä työn takana. Aikataulusta lento on myöhässä puolisen tuntia.
Sitten alkaakin yksi elämäni inhottavimmista lennoista. Tänään "en ole ehtinyt" syödä kauheasti ja koneen ilmanpaineet vaikuttavat tyhjään mahaani aika inhottavasti. Jalkapallon kokoinen ilmakupla sisustaa sisuskalujani uuteen järjestykseen. No tänään (tai itseasiassa eilen) lupasin baterian pojille piereskeleväni lentokoneessa, niin kai mun on nyt sitten lupaus pidettävä. Päätän kuitenkin tehdä sen koneen vessassa säästääkseni kanssamatkustajia ja tökinkin käytäväpaikalla istuvan brittiläismiehen hereille muutamaan kertaan päästäkseni vessaan. No se ei ollut mitkään miellyttävät kaksi ja puolituntia,  mutta onneksi lento on nyt ohi ja pääsen aamukahville vilkkaalle Heathrown kentälle.

Aamukahvi

Kentällä en jaksa olla ihmettelemättä ihmisiä ja Heathrown meinikinä. Ensinnäkin ne kauheat lumimyräkät joiden takia lentoja on peruttu.. no niitä ei ole. Maassa on hädin tuskin lunta ja ulkona tarkenen ihan hyvin collegepaidalla.
Turvatarkastuksissa virkailijat kohtelevat matkustajia kuin pikkulapsia. Tällaista häsäystä ei ollut Helsinki-Vantaalla. Passeja ja lentolippuja, sekä "nestepusseja" kehoitetaan ottamaan käteen useampaan kertaan ja sitten laittamaan pois ettei huku, ja niin kuin Miiakin kertoi, Heathrowlla saa ablodit jos toimii oikein:D Siis mitä ihmettä, eikös nää nyt ole ihan perusjuttuja? Minkälaisia Toukoja täällä oikeen matkustaa? Oman maansa lipulla varustettuihin verkkareihin pukeutuneita isänmaallisia ihmisiä joilla on asusteena vyölaukku ja passipussi, ja jotka ovat tien tukkeena JOKApaikassa ja venäläisiä, jotka eivät ymmärrä numeroita. Okei, okei, perun edelliset kysymykset.
Itse suoriudun kuiten esimerkillisesti turvatarkastuksista.

Lentsikkaruokaa

Hetken aikaa kiertelen ja pälyilen ihania laukkuja ja vaatteita kaupoilla. Löydän mielettömän, lempisuunnittelijani Alexander McQueenin, kännykkäpussin ja lupaan ostaa sellaisen itselleni jahka reissun taloudelliset menot on hoidettu, eli ehkä kesällä. Tämän jälkeen suuntaan aamukahville. Valitsen Pret:sin kahvilan, josta ostan luomukahvia (White americano) ja luomusalaatin (katkarapuja ja avocadoa). Tallustelen eväideni kanssa portille, joka on lähellä ja parkkeeraan tuolille eväiden kera.
Ihastelen ohi kulkevia lentoemoja, joilla on vanhanaikaiset suikat päässä, ihania.

Saan koneesta hyvän paikan, ikkunapaikka, jes! Samaan kolmen penkin riviin istuu käytäväpaikalle ranskalainen nuori poika ja väliimme jää hyvin "Marika levittäytyy sitten tälle"-penkki.
Siinä sitten pilkin välillä ja lueskelen kirjaa, tosin hieman huonovointisena, ja mietin että otinkohan mää sen noron nyt tuliaisiksi mukaan.. kunnes ruoka saapuu ja mieli kohenee. Vain minä voin olla innoissani lentokoneruuasta. Miian kehoittamana otan ruuan kanssa valkoviiniä, muutenhan en olisi varmaan ottanut. Se on hyvää. Myös ruoka maistuu ja olo ei ole niin noro enää.

Lento sujuu yllättävän kivuttomasti, jalat ei turpoa ja maha voi hyvin. Viimeisen kuuden tunnin aikana otan aina tunnin tirsat ja herään katsomaan kelloa, koska ollaan perillä?
Vähän ennen laskeutumista kapteeni ja stuertti kuuluttavat pariin kertaan, että jonkun kengät on viety ja että kaikkien tulisi etsiä niitä. Toisessa kuulutuksessa uhkaillaan jo että kaikki matkustajat joudutaan tutkimaan, jos kengät ei palaudu. Voi ny vehje! Vieressäni ollut ranskalaispoika kysyy minulta, että ymmärsinkö kuulutuksesta mistä on kysymys ja selitän tilanteen hänelle. Naureskelemme siinä yhdessä ja loppumatka (ja kentällä käkkiminen) meneekin pojan kanssa jutellessa.
Kun koneen ovet avataan ja ihmiset alkavat pakkautua ulos, kaikki vetävät toppatakkeja ja tuulitakkeja ylleen. Katselen ympärilleni, että mitä helvettiä! Mihin te ootte luullu tulevanne. Ranskalaispoikakin vetää hupparin päälleen ja kysyn sarkastisesti että meinaako hän tarvita ulkona hupparia. Kerron pojalle, että kohta kun pääsemme koneesta ulos, ilma on todella paksua ja vaikeaa hengittää. Kun astun ulos koneesta tunnen ilman ja sen tuoksu, AAAAHH! En todellakaan muistanut että ilma tuoksuu tälle, makealle, kostealle ja ummehtuneelle. Miljoonat tuoksun aiheuttamat mielleyhtymät alkavat pyöriä päässä, ja niinkuin Riikkakin oli samassa tilanteessa todennut, olen kotona!  Ihmeellistä miten yksi tuoksu voi saada aikaan tällaisen myllerryksen mielessä. Vedän tuoksua ison henkäyksen. Mää oon täällä!!!


Takaisin todellisuuteen, vain Brasiliassa voi passintarkastuskin kestää näin kauan. Jono ei ole kovinkaan pitkä. Passitarkastuksen jälkeen kaikki etenee liian nopeasti tapahtuakseen tässä maassa. Laukkuni pyörii jo hihnalla ja napattuani sen toivotan ranskalaispojalle hyvää lomaa. Sitten olenkin hetkessä ulkona ja näen Miian ja Mikan, jotka ovat ihanasti saapuneet minua vastaan. Pikanen vaatteiden vaihto vessassa, guarana käteen ja bussiin. Ensimmäinen hetki kun astun ulos terminaalista on I H A N A! Tuoksu, lämpö ja "maisemat"! Levitän käteni, nauran ja huudan ääneen "AAAAAH!!", mikä saa taksikuskit nauramaan ja matkimaan minua. Bussia ei tarvitse odotella ja hyppäämme kyytiin. Bussin hinta on noussut, se on 12 reiskaa eli vähän alle 5 euroa. Ei silti paha. Kotio päästään helposti, pienen epävarman harhailun jälkeen ja sisällä kämpässä olo aika epätodellinen. Täällä sitä ollaan. Hetki ihmetellään ja lähdetään ulos syömään (Riikka jää urhoollisena tekemään töitä).

Valitsemme ainoan lähikuppilan, joka on auki. Tunnistan kuppilan samaksi jossa olemme joskus 2007 olleet porukalla syömässä. Ruuaksi on pakko tilata "sitä perus", lihaa ja hiilareita (riisiä, ranskalaisia, farofaa ja salsaa). Ja mihän lupasin opetella juomaan olutta, joten ruokajuomaksi chopit. Hyvää!

Kotikadun tunnistaa osuvasta kirjainyhdistelmästä

Eka ateria

Vieressämme istuu aika kova tekijä, jonka edesottamuksia seuraamme. Vanha patu vetää Smirnoffia aika kunnioitettavaan tahtiin! Patu oli jo tullessa aivan seipäässä ja siinä vajaan tunnin aikana kaatuu kolme lasillista Smirnoff vodkaa, kolaa vain väriksi. Seuraamme kun tarjoilija käy kaatamassa puolentoista litran pullosta patulle täyttöä ja mietimme että patu sais varmaan paljon kavereita Suomessa.

Ruuan jälkeen väsynyt matkaaja haluaa kotiin ja nukumaan. Hetki rupatellaan ja minä kitisen torakoista, joita Miia paljastaa asunnossa olleen. Kiva, meitsi nukkuu lattialla. Torakkashokista päästyäni päätän, että jos laittaa korvatulpat niin ei kuule torakoita.

Nukun yöni hyvin, mutta innoissani herään jo 7.40. Aamu aukeaakin suhteellisen upeana (eka päivä muille kun paistaa), sanoinhan että aurinko paistaa sitten kun tuun! Taidan lähtee rantsuun!